lauantai 7. huhtikuuta 2012

Lankalauantain lapsia!!!


No, nyt ne vihdoin viimein ovat syntyneet! Allekirjoittanut on nukkunut kaksi tuntia viime yönä, edellisenä ehkä muutaman enemmän? Ajatus siis saattaa hieman harhailla, mutta annettakoon se anteeksi! :)

Bestis tosiaan touhusi koko yön. Itse nukahdin 24-02 väliseksi ajaksi ja sen jälkeen ei olla nukuttu silmän täyttä. Kissa hyöri pentulaatikossa ja sitten taas kissanhiekkalaatikolla. Viimein klo 5:50 huomasin että Bestis alkaa ponnistelemaan. Lopulta klo 7:30 ensimmäinen poikapentu oli maailmassa. Mun oli avustettava ponnistamisessa ja lopulta jouduin myös avustamaan omin käsin pennun ulos, nappaamalla hellästi, mutta napakasti päästä kiinni ja supistusten tahdissa vetämään pennun ulos. Bestis oli ihan ihmeissään syntyvästä ja yritti karata laatikosta kesken pennun ulosvedon. Onneksi heti kun se kuuli vinkumista niin ryhtyi reippaasti äidinvaistoilla nuolemaan pikkuista! Katsoin ensin että hopeatiikeripoika, mutta kuivaessaan näyttää siltä että kuitenkin ihan ruskeatiikeri. Paino oli 88g. Reipas pentu!

Tässä ensimmäinen poikapentu!

Toinen pentu syntyi 8:50 ja siinä jouduin taas samanlailla avustamaan kuin ensimmäisen pennun syntymässä. Tosin nyt Bestis jo ymmärsi että pentu sieltä tälläkin kertaa on tulossa. Tämä oli tyttö painoi 87g ja värinä sinitiikeri. Tosi reipas tämäkin ja heti tissille kiinni kun vaan ennätti!

Tässä vasemmalla sininen tyttö ja ruskeatiikeripoika!

 Kolmannen pennun tunsin käsilläni, mutta sitä ei lähtenyt koskaan omin poltoin syntymään. Soittelin eläinlääkäreille ja lopulta sain kiinni yhden lääkärin täältä Mäntyharjusta. Nappasin Bestiksen ja pennut kuljetuskoppaan jossa oli lämpöpullot ja paljon pehmusteita ja peitto päällä tuulen suojana. Eläinlääkäri ultrasi ensin ja näkyi siellä "jotain", joka pennuksi tunnistettiin. Bestis sai oksitosiinia niskaan ja pääsi takaisin pentujen luokse koppaan. Vartin päästä huomasin ihmeen tapahtuneen! Bestis oli oksitosiinin voimalla saanut tämän kolmannen pennun maailmaan. Mahtava juttu, ettei tarvinnut alkaa keisarileikkausta tekemään. Eläinlääkäri arveli että hänen kokemuksen mukaan oksitosiini auttaa kolmessa tapauksessa kymmenestä. Eli onni oli tällä kertaa puolellamme! Tämä kolmas pentu oli tyttö myös ja sinikilpikonnatiikeri väritykseltään, paino 92g. Alkuun hieman uuvelo, mutta hetken päästä tarttui tissiin kiinni. Kotona kun olimme, pikkuinen oli jo kaikkea muuta kuin uuvelo, napakasti muiden kanssa tisseillä! Onneksi! 

Kolmas pentu, sinikilpparityttö!

Oppikirjan mukaisesti ei siis edetty. Ensikertalaiseksi Bestis taisi olla jo "liian vanha", kun tuon synnytyksen eteminen oli niin hidasta ja työlästä. Onneksi silti selvittiin lopulta ihan hyvin. 

Bestis on heittäytynyt loistavasti uuteen rooliinsa emona. 
Onneksi se on näiltä mun kissoilta käynyt luonnostaan.

4 kommenttia:

  1. Paljon onnea ! Hyvinhän tuossa lopulta kävi. Ihanat pennut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi tosiaan tuo oli lopputulos eikä se ikävin mahdollinen (sektio). :)

      Poista
  2. Aivan ihania palleroja! Onneksi olkoo Bestikselle!!!!

    VastaaPoista