maanantai 21. toukokuuta 2012

Pihakuvia 6,5 viikkoisita pennuista!

Tänään on ollut kaunis päivä! Sen kunniaksi vein pennut tänään pihalle kuvattaviksi. Vähän tuntui alkuun ulkoilma ja oudot äänet pelottavan pentuja, mutta ihan kivat kuvat saatiin 6,5 viikkoisista pennuista! :)

Eilen tulostelin ja skannailin hiki hatussa rekisteröintipapereihin liitteitä ja samalla pentusten kansioihin vanhempien hcm-ultrauksien tulokset, verikokeet ym. laput. Tänään sitten vein rekisteröintipaperit postiin. Toivottavasti posti tuo ajastaan rekisterikirjat meidän uuteen osoitteeseen, jonne siis ensi viikolla muutamme. Hieman jännittää, tässä kun on muuttunut sukunimi ja kohta tuo osoitekin. Aiemminkin mulla on hävinnyt postin toimesta esimerkiksi ensimmäinen kasvattajanimeni hakemus ja tänä vuonna Bestiksen verikokeiden tulokset eivät saapuneet meille vaikka olivat heti lähettäneet labrasta paperit matkaan, onneksi toisella yrittämällä löysivät perille. Niin ja HCM tietokantaan lähettämäni tulokset eivät löytäneet perille... Joten todella pidän nyt sormet ja varpaat ristissä että  ongelmia ei tule vastaan! 

Sitten varasin ensimmäisen rokotusajankin pentusille joka 4.s kesäkuuta. Samalla saavat mikrosirutkin niskaansa. 

Viikonloppuna meillä vieraili Snapen tulevat perheenjäsenet ja tutustuivat ihanan lutuiseen poikaan. Pennut heräilivät juuri päiväuniltaan ja olivat suht rauhallisessa vedossa vierailun ajan :) Seuraavan kerran kun tapaavat on pentuset kasvaneet jo hurjasti taasen ja uudet kuviot alkavat uuden kissakaverin kanssa. No, onneksi sinne on vielä monta viikkoa, (meinaa ikävä jo iskeä allekirjoittaneelle!!)! :) Perjantaina tapaamme Mimin tulevan omistajan ja viikonloppu tuleekin pyhitettyä pakkaamiselle. :) Eiköhän me koko jonnekin päämme saada painettua ennenkuin uuteen kotiin pääsemme. (Muuttoaikataulu vielä hieman epäselvä, mutta 29.5 tämä asunto on oltava tyhjillään!)

Serafina

Serafina

Serafina

Serafina (kissanhiekkamurunen nenänpäässä!)

Mimi

Mimi

Mimi

Mimi

Mimi

Mimi

Snappe

Snappe

Snappe

Snappe

2 kommenttia:

  1. Pörröisiä ihanuuksia! ♥ :) Serafina kovin ylväänä siellä... Ja perästä kuuluu "miu". :D

    Saija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä :) Nimenomaan juuri noin siinä varmaan kävi! Alkuun pelokkaana kiveä vasten ja sitten Iisa tuli sopivasti takaovesta ulos ja Serafina alkoi katsomaan ylväänä tulijaa!

      Poista